tiistai 12. huhtikuuta 2011

Päätön kana(vai kukko)

Mikä sana kuvaa parhaiten tällä hetkellä vallitsevaa mielentilaani? 10p oikeasta vastauksesta. Turhautunut. Olen hyvinkin vittuuntunut siitä, että kyky päättää yksinkertaisia asioita on olematon. Tälläkin hetkellä olen pyyhkinyt tekstin varmaan 20kertaa pois, koska en ole päättänyt mitä kirjoitan. Asiaa voi olla hyvinkin yksinkertainen ratkaisu(kuten itsekin olen) = Pelkään liikaa, että teen virheitä ,joten en tee mitään. Tiedottomuus kuvaa itseäni tällä hetkellä hyvinkin paljon. En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. Omasta mielestäni ihmisellä pitää olla päättäväisyyttä asioiden suhteen, eikä vain olla "jees jees" mies. Et voi saada mitään aikaiseksi, jos vain kuljet virran mukana. Jos meno ei kohta muutu, pelkään muuttuvani aivottomaksi ameebaksi. Mistä löytäisin sen päättäväisyyden, joka on minusta ennen loistanut? Olenko tehnyt niin paljon vääriä päätöksiä, että pelkoni on kasvanut liian suureksi möykyksi. Ehkä pitäisi vetää vain sillä fiiliksellä mikä on , eikä tehdä asioista turhan mutkikkaita. Aikaisemmin kirjoitin blogissani JOS sanan käytöstä ja nyt huomaan itse, että teen samaa virhettä. Mietin liikaa, mitä JOS teen väärän päätöksen.Hyvä jos osaan edes päättää pyyhinkö perseeni vasemmalla vaiko oikealla kädellä. Haluan mielenrauhan. Ehkäpä minulla on liian paljon avoinna olevia kysymyksiä elämässäni, joten en osaa ajatella selkeää kokonaisuutta rauhassa. Ajatukset karkailee. Voin siis vain lämpimästi suositella, että hoitakaa asiat loppuunasti, niin ei tule kyseistä ongelmaa. Muutamia esimerkkejä päättämättömyydestäni

Esim1.
 Otetaanhan koko kansan suosikki NAISET (aplodit) 

En osaa päättää tunteistani
Välillä tuntuu, että haluan naisen. Sitten tuntuu, että ei perkele en todellakaan halua. Välillä innostun, mutta mietin, että petyn kuitenkin. Välillä petyn, vaikka haluaisinkin naisen.PTHYI

Esim2. 
Missä asun
Vaihtelen paikkakuntaa useammin, kuin sukkia(kaikki ketkä tietää miten usein vaihdan oikeasti sukkia, voivat kertoa että tämä on 110% totta). Vaihtelen Kotka-Helsinki akselia useita kertoja vuodessa. Ehkä näistä ei sitten kumpikaan ole hyvä paikka, vaan kokeilen jotain uutta? Enpä taida kiitos kuitenkin. Tuntuu, että asioissa on aina hyviä ja huonoja puolia enkä osaa päättää mikä painaa vaakakupissa enemmän ja mikä vähemmän. Olen siis sorsa.

En siis oikeasti tiedä  olenko: Lintu, kala vai lentokala

Välillä saadessani taikajuomaa asiat näyttävät hyvinkin selkeiltä, mutta aamulla herättyäni ne ovat entistä sumeampia (syystä? ). Ehkä on aika vaihtaa taktiikkaa.

Päivän mietilause " Ehkä otin, ehkä en"

Liimi

Mietin hetken mietin toisen, mikä tekee susta niin erikoisen?
Onko ne silmät, onko ne huulet, onko se kuvitelma jonka päässäni kuulen?
Onko se totta, onko se tarua, onko tällä jutulla tulevaisuutta?
Olenko tyhmä, olenko sokea, olenko päätöksissäni liian nopea?
Mitä tein oikein, mitä tein väärin, sinut menetin nyt yksin taas häärin.
Olen yksin, ei kukaan huomaa, tahdon tytön, mutta en sano suoraan.
Oletko tässä, oletko siellä, teen mitä vaan niin mä olen sun tiellä.
Sydämeni pomppi, sydämeni hakkas, jätit mut ja sitte se lakkas.
Olenko yksin, olenko kaksin, mennäänkö teille, vai tilaanko taksin.
Aina kun sua ajattelen, mietin mitä voisi olla, nyt huomaan olen yksin ja täysi nolla
Annatko vielä vai annatko olla, antaudutko vielä sovinnolla?
Iloa murhetta kaikkea riittää, nyt loppuu runo tahdon teitä kaikki kiittää




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti