torstai 31. maaliskuuta 2011

Rakkaan ystävän kanssa koettua ( Osoitus mitä tarkoittaa oikea ystävyys)

Itselläni on paljon tuttuja ja paljon "kavereita", mutta oikeat ystävät  mahtuvat helposti yhden käden sormiin, mutta en itse ainakaan tarvitse enempää. Mutta mitä tarkoittaa, että on oikea ystävä? Omasta mielestä oikealle ystävälle voi kertoa kaiken ja he pitävät sen itsellään ja jakavat "viisaita" neuvoja mitä joskus jopa kannattaisi kuunnella. Omasta mielestäni minulla on 3 ystävää ja ne riittävät minulle aivan loistavasti(1naispuolinen ja 2 "mies"puolista) Nauttikaa ystävistänne, älkää antako pienten asioiden tulla väliinne. Nyt on vuorossa koottuja juttuja hyvän ystäväni kanssa, kenen kanssa on tullut koettua vaikka ja mitä. Hän on ystävä keneen voi luottaa, kenelle voi puhua, kuka kuuntelee, jakaa omia surujaan/ilojaan ja tuo omalla persoonallaan iloa elämääni.Tässä se tarina alkaa:

Mökkihullut part 1.

Ystäväni kanssa on tapana, että silloin tällöin menemme yhdessä mökille ja yleensä on tavoitteena :Rakentaa varastoa, kalastaa, saunoa, nauttia erittäin kauniista maisemista ja ennenkaikkea puhua rauhassa ja miettiä elämän syntyjä syviä. Muistanpa eräänkin reissun, kun tavoite oli kalastaa ja päästä reuntoutumaan kaukana sivistyksestä. Mä alotan tän tarinan näin (noin eiks ollu hieno alku?).
Aloitimme päivämme tekemälle yleishyödyllysiä töitä, kuten kaljojen kylmettäminen ja ruuan valmistaminen. Jossain vaiheessa ystävälleni selvisi, että en ole ikinä atraimella koittanut kalaa saada. Idea houkutteli ja päätimme, että illan pimetessä lähtisimme lampun ja keihään kanssa vesille(selvinpäin). Olin kuin pikkupoika karkkikaupassa, kun mahtava purtilomme lähti liikkeelle ja tunsin jännityksen mahassani(myöhemmin myös kalsareita pestessäni). Ei mennyt aikaakaan, kun kokenut kalamies oli löytänyt paikan, josta sitä kalaa voisi saada. Ensimmäisen kerran nähtyäni kalan, joka nukkuu olin ihmeissäni " Miten näinkin yksinkertainen asia voi olla näinkin jännittävää". Lyönti---------->OHI----->Vitutus ja kala poissa. Tiputettuani atraimen 3x veteen ja kerran itse melkein sinne sukeltaneena sain viimein ensimmäisen kalani! Tästä innostuneena en malttanut lähteä pitkään aikaa pois. Ystäväni sanoi "Käydään vielä yks lenkki heittämässä ja sitten mökille saunaan" Virhe! Menimme lahdelmaa ja valo taittoi pitkin Saimaan vesistöjä. Valon osuessa pitkänmuotoiseen eliöön olin haltioissani. Luulin, että siinä oli varmaan 12kg hauki tai jotain, mutta tapani mukaan olin väärässä. Olin juuri innosta sokeana huitaisemassa, kun kaveri huutaa pääpunasena"LOPETA HULLU SE ON POMMI" Tarkemmin tutkittuani tulin samaan lopputulokseen ja kiitin luojaa, että en ollut lyönyt sitä. Tarkkuutta ei vielä tänäpäivänäkään ole, mikä esine se oli, mutta tutkittuamme ajassa taaksepäin olevia pommeja, tulimme tulokseen, että parempi oli jättää lyömättä. Noh tähän on tultu seuraavab tarinan aika(Anteeksi tekstini kuivuus, mutta elämä ilman krapulaa tai mojovaa känniä johtaa siihen, että teksti ei ole yhtä luistavaa, kuin sulhasneiti hääyönä)

Perse hellänä part 2.

Yleensä tapana oli, että menimme mökillemme kahdestaan. Tällä kertaa päätimme kuitenkin tavoista poiketen pyytää muutaman naikkosen sinne(Varsin epätoivoisia varmasti, koska seuraamme tulivat keskelle ei mitään) Varastomme oli täydellinen : Jallua,olutta,jallua ja vähän ruokaa. Aloittelimme iltaa rauhassa ja saimme loistavan idean! Eiköhän ole aika kokea nostalgisia hetkiä ja ottaa stiiga kauniiseen käteen ja käydä mäenlaskuun. Yllättävää kyllä koko sakki oli samaa mieltä ja näin kävimme valmistelemaan huimaa mäkeä (ja minä salassa isoa hyppyriä) Ilta oli pilkkopimeä, joten oli pakko valaista reittiä erilaisilla kynttilöillä. Vihdoin! kaikki oli valmista suureen laskuun. Annoin ystäväni laskea ensin, koska olen hyvin kohtelias(ja vittumainen kaveri). Kaikki meni hyvin, kunnes kuului "AI HELVETTI" nauroin itseni kipeäksi. Tiesin ystäväni juuri lentäneen hienon ilmalennon ja luultavasti kiroavan minut alimpaan helvettiin. Nauruni taso vain nousi, kun kuulin ,että nyt on perse hellänä. Ulvoin, kuin susilauma konsanaan. Tästä toivuttuamme oli vuorossa Sauna(ja jallu). Vedimme hyvät löylyt samalla miettien mitäköhän sitä nyt keksisi. Olimme tottuneet, että olemme kahden siellä ,joten nyt pitäisi kehittää vissiin jonkin sortin viihdeohjelmaa, että arvoisat vieraamme eivät tylsistyisi. Mutta mitä? Aikamme mietittyämme(ja jallua juotuamme) saimme idean, että laitetaan musiikki soimaan ja esitetään tytöille pieni eroottinen tanssi(miten hyvältä se voikaan kuulostaa, kaksi känniääliötä käy eroottiseksi). Musiikin lähdesä soimaan, oli tyttöjen vuoro lyödä luu syvälle syvälle kurkkuun. HE päättivät tehdä eroottisen esityksen ja meidän ei tarvitsisi uhrautua ja nolata itseämme. Jostain syystä(jostain kumman syystä) naiset olivat enemmän ystävääni päin, sainhan minä toki välillä säälittävän katsee = Voisitko poika poistua ni annettaan heppiä hevosmiehelle. Olimme kuin kolmannessa taivaassa. Onko tarinalla onnellinen loppu? EI. (ullatus) Päätimme viihteen lomassa juoda "hieman" lisää, joten lopputuloksen voi arvata. Ystäväni sammuu ja minä fiksuna poikana päätän tehdä oikean ratkaisun. Jätän naiset kahden kesken ja menen lepäilemään keskelle lumihankea. Miksi, oi miksi? Ystäväni muistutti minua tästä kyseisestä tapahtumasta paripäivää sitten ja päätin heti ,että kirjoita tarinan. tarina meni vituiksi, lopputulos oli perseestä, vähäisetkin lukijani kaikkosivat. Mutta mikä tärkeintä tein sen mitä halusin. Tällä tekstillä haluan kunnioittaa ystävääni ja kiittää häntä yhteisistä hetkistä ja toivon, että hetkiä tulee vielä lisää(Ilman naisia). Kunkusti kiittää ja kumartaa ... Ei vielä! Luvassa vielä päivän mietelause sekä loppuriimittely, joka on omistettu ystävälleni.

Päivän mietelause " edes tuhatkaveria ei pysty korvaamaan hyvää ystävää"

Idiootti voit olla, myöskin kusipää, mutta mikää ei voi korvata noin hyvää ystävää
Eräjormaksi sua kutsun vaan, muistutat oppi-isää mahtavaa
Annat minulle viisaita neuvoja, jaksat kuunnella mun juttuja leutoja
Osaat olla hauska ja vakava, mutta mikä ihme on meidän ystävyyden takana?
Olet mies, minä hiiri, olet suuri puu, minä riihi
Kuuntelet aina ja voimaa annat, sänkyyn peittelet ja yksin kannat
Pieni mies, suuri sydän, toivottavasti olet löytänyt rakkauden jyvän
iso kiitos ja kumarrus sulle, annat iloa minun aamuille

Kiitos (seuraavassa tekstissä on luvassa mustaa huumoria ja valkoista valhetta)
Huomatkaa ystäväni perse on edelleen hellänä vaikka tapahtuneesta on jo kuukausia :D

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Jos tädillä olisi munat, hän olisi setä

Tänään käsittelen koko maailmaa yhdistävää asiaa ja se on JOS. Usein tulee kuultua "Mitä jos olisin tehnyt toisenlaisen valinnan?" Itsekkin usein mietin, missä olisin tällä hetkellä ja mitä tekisin, jos olisin valinnut toisin. Ajatuksena ihan kiva ja voi päästää mielikuvitustaan valloilleen, mitä kaikkea sitä voisikaan olla ja miten paremmin asiat voisikaan olla(tai mahdollisesti miten paljon huonommin). Vaikka kaikki varmasti miettivät tätä kyseistä "ongelmaa" usein, on sen miettiminen kuitenkin hyvin pitkälti turhaa. Ajassa ei voi palata takaisin, joten jossittelu on turhaa ja on parempi suunnata katseet tulevaisuuteen, tavoitteisiin ja niistä kiinni pitämiseen. Mutta koska jossittelu on kuitenkin jokaiselle ihmiselle arkipäivää, niin lasken mieliku-vitutuksen valloilleen ja pohdin mitä olisinkaan nyt, jos olisin rakentanut päätökseni toiseen suuntaan.

Urheilu

Jo pienenä linnunpoikasena huomasin, että urheilu on lähellä sydäntäni ja sitä niin kovasti rakastan. Aloitin siis jalkapallon pelaamisen  lähestulkoon heti, kun osasin kävellä. Jatkoin harrastusta monen monta vuotta ja muutamat pokaalit ja läjä mitaleja taitavat todistaa, että taisin jopa hallita kyseisen lajin. Kääntökohtana tässä asiassa toimiikin varsin hyvä esimerkki nuorille ihmisille, että näin EI pidä toimia. Olin ollut Suomen maajoukkue leirillä ja kisoihin ulkomaille valittaisiin 22pelaajaa + 3 varamiestä. Olin elämäni kunnossa ja päätin, että kyseinen paikka olisi minun ja siitä taistelisin. Noh paikka tuli, mutta varamiehenä. Taisin kärsiä hyvin suuresta murros-iästä, koska päätin, että jos en kelpaa, niin turha sitä on pelatakkaan. Joten aktiivinen pelaaminen loppui, kuin seinään. Tämän jälkeen olen muutaman kerran käynyt palloilemassa eri joukkueissa, mutta se helvetinmoinen kipinä katosi tuon tapahtuman jälkeen. Usein olen miettinyt missä olisin nyt, JOS olisin niellyt ylpeyteni ja jatkanut ahkeraa pelaamista, koska kaikki kriteerit loistavaksi urheilijaksi kuitenkin olivat. Olisinko kenties Real Madridin tähtihyökkääjä tai kentis Arsenalin maalitykki numero yksi? Mitä todennäköisemmin en olisi ja pelaisin jossain 1divarissa Suomessa, mutta nauttisin kuitenkin, eikä tarvisi jossitella. Mutta tästä pienestä tarinasta kuvastaa elämäni yksi suurimpia ongelmia = Kyky jättää asiat keskeneräiseksi. Olen siinä ehkä maailman parhaita. Innostun asiasta, teen asiaa ja lopulta jätän sen kesken. En voi muuta, kuin kadehtia ihmisiä jotka hoitavat aloittamansa asiat loppuun. Ainakin mielessäni olen tämän asian oppinut ja päättänyt, että nykyään hoidan asiat loppuunasti  jos ne kerran aloitan. And he scores!


Parisuhde vai pari suhdetta ?

Heti nuorena poikana huomasin ongelman itsessäni( ongelmia on toki myös enemmän), että tunnen hyvin paljon vetoa vastakkaiseen sukupuoleen ja ikäväkseni hyvin useaan samaan aikaan. Mikä järkyttävintä (uskokaa tai älkää), myös naiset tuntuivat jostain kumman syystä tuntevan vetoa minua kohtaan (sääliä mitä luultavammin). Kaveriporukassa tulin tunnetuksi siitä miten kaadoin naisia, kuin vanha kunnon keilaaja konsanaan keiloja. Olin nuori ja hyvinkin ylpeä saavutuksistani, enkä juurikaan ajatellut asioita, kuin yhdellä päällä ja se sijaitsi suhteellisen alhaalla. Saadessani ikää lisää ajatusmaailmani muuttui(luojan kiitos) ja tajusin, että haluaisin vain yhden(säälittävää), jonka kanssa voisi viettää aikaa ja elää elämää. Tämän kavereilleni kerrottuani mitä useimmat vain nauroivat ja sanoivat "et usko tuohon itsekkään". Myös mitä useimmat naiset ajattelivat minua vain seksiobjektina, joten tilanteeni oli suhteellisen kriittinen. Ensimmäinen kunnon "ihastuminen" tapahtui ja se nyt ei mitenkään kummallista ollut. Lähinnä vain seurustelua ja valehtelua itselleen, että tämä on tätä. Mutta kun eron hetki koitti, tunsin jälleen metsästysviettini kasvaneen uusiin sfääreihin ja mietin ,että ehkä tämä poikamies elämä ei ole hullumpaa. Aikani taas vannottua ikuista poikamies elämää tapahtui jotakin odottamatonta, rakastuin aivan hullunlailla ja tuntui kirjaimellisesti ,kun joku olisi vienyt maton jalkojeni alta. Kaikki sanoivat, että se on vain alkuhuumaa älä pelkää kyllä se vielä ohi menee. Mutta kun aikaa kului tunne vain pysyi ja pysyi. Tietysti eihän aina voinut olla ruusuilla tanssimista, mutta tunsin, että vihdoin olen löytänyt jotain, josta oikeasti haluan pitää kiinni , ehkä jopa lopun elämääni. Lyhyesti virsi kaunis: MUNAUS. Sama kuin jääkiekossa turhia jäähyjä turhan monta, joten peli on käytännössä hävitty. Itse hölmöilin itselleni eron, joten ei aleta siitä valittamaan. Mutta kuitenkin välillä ajatukseni alkavat taas karata "Jos en olisi hölmöillyt, eläisinkö vieläkin onnellista elämää yhdessä tämän naisen kanssa". Tuohan on helvetin typerää ja suorastaan rankaisen itseäni miettimällä asiaa. Asiallehan ei voi enään tehdä mitään, joten "myöhäistä itkeä, kun paskat ovat jo housussa" Mutta koska tämän blogin tarkoitus on nimenomaan jossitella, niin olisiko tilanne nykyään tämä= Asuisin yhdessä elämäni valon kanssa yhdessä. Meillä olisi molemmilla työpaikat ja lapsia. Omistaisimmeko kenties koiran, jonka kanssa käydä iltaisin lenkillä, vai olisiko se kenties kissa. Rakastelisimmeko yhdessä auringonlaskussa vai kenties takkatulen ääressä. Tai mikä olisi lähimpänä totuutta, olisinko vain mies, joka vonkaa sääliseksiä rakkaalta vaimoltaan? Oli miten oli, niin asialle ei voi enään mitään joten on aika siirtä jälleen eteenpäin elämässä. Tavoitteena on kuitenkin, että en lentelisi pesästä pesään, vaan löytäisin itselleni ihmisen, jonka kanssa voi nauraa ja oikeasti viettää leppoisaa elämää. "Kaikki aikanaan sanoi pässi, kun päätä leikattiin" Totuushan lienee se, että tässä tarinassa ei nähdä onnellista loppua, kuten elokuvissa. Dream on!

Päivän vuodatukseni alkavat olla ohi, joten jäljellä vielä riimittelyä ja päivän mietelause

Jos en elä niinkuin haluan, tunnen elämäni sormieni läpi valuvan
Jos tavoittelee taivaalta kuuta, voi joutua pettymään ja katsomaan maailmaa suurta
Jos aina pelkää, että vääränpäätöksen tekee, ei tee mitään ja elämä ohi menee
Jos aina miettii onko tässä järkeä, ei ole hauskaa alkaa vain päätä särkeä
Jos olisin tehnyt toisin, rakastaisitko mua, jos sulle kaiken antaa voisin
Turha on miettiä mikä meni vikaa, nostetaan kytkintä ei anneta menneiden meidän elämää pilaa.

Päivän mietelause "Älä elä elämää, elä unelmaasi"

Kiittäen ja kumartaen kunkusti

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Hellööyyy giirls and giiirls

Koska olen ikäväkseni huomannut, että teiltä kauniilta uhkearintaisilta naisilta on mennyt näinkin komea mies ohi, niin päätin että asialle on tehtävä jotakin. ZÄDÄÄM! Valaistus! Uskokaa tai älkää tämä kaikki on totta. Nyt on tarjolla pitkänhuiskeaa espanjalaista ensirakastajaa( jos et pidä espanjalaisesta voin myös esittää turkkilaista hierojaa=) Eikä tässä vielä kaikki! Koska se on kauppa, joka kannattaa, niin kylkiäisenä mahtavat ruuanlaitto taidot sekä monien vuosien kokemus hartaasta siivoamisesta... Jos siis kaipaat kotiisi juuri tälläistä miestä ja tarvitse rakkautta ja hellyyttä, niin ota ihmeessä yhteyttä. Kunkustin palvelut toimivat ympäri Suomea, joten mikään paikka ei ole poissuljettu ;) Noh ehkä tämä "hauskuus" saa riittää ja mennään asiaan. Kuten lupasin itselleni niin tarkoitus olisi pitää jonkin sortin harjoitus päiväkirjaa tässä samalla, joten nyt sitä saa (kattilat täynnä puuroo)

Day one (but is it last one) ?

Aamu alkoi mitä parhaimmalla tavalla, heti vitutti. Se ei myöskään jatkunut parhaalla mahdollisella tavalla, koska kaikki tavarat oli hukassa ja kaiken lisäksi onnistuin kaatamaan roska-astian lattialle( Kyllä tämäkin on mahdollista) Noh positiivisena ihmisenähän kiltisti siivosin tavarat ja päätin lähteä reippain mielin ulos. VIRHE! Päästyäni ulos totesin, että päivä jatkuu samalla tavalla, kuin oli alkanutkin... Komeat lipat heti ulos päästyä ja nauratti todenteolla. Viereiset työmiehet naureskelivat, joten päätin kysyä saisiko olla uusintana, jos vaikka vahingossa meni ohi? Noh päästyäni kouluun oli vuorossa 2h liikuntaa. Olin hyvin varautunut lempilajiini = Jalkapalloon, mutta kuten arvata saattaa vuorossa ei ollut jalkapalloa, vaan koripalloa (sopii tietysti myös näin pitkänhuiskealle kaverille), joten ei muuta kuin menoksi... Pelit sujuivat hyvin ensimmäiset 30s, kunnes onnistuin lyömään kyynerpäällä kaveria nassuun ja hän (yllätys yllätys ) vähän herpaantui. Koska aamuni oli alkanut niin loistavasti en oikein ymmärtänyt miksi hän suuttui, joten kaivoin sotakirveen esiin ja soppa oli valmis... Tilanne kuitenkin päättyi kaikinpuolin onnellisesti ,koska olin mies ja menin pyytämään jalosti anteeksi törkeää pelitapaani ja sain toivotun vastauksen. Loppupeli meni ihan hyvin ja sain jopa hien pintaan. Kotiin päästyäni oli vuorossa vatsat, selät, hyppynaru tuokio, venytykset ja tietenkin kaikkein rakkaimpani tanssi( Kaikille siis tiedoksi minua voisi verrata tanssitaidoissa Johanna "ikiliikkuja" Tukiaiseen), mutta eikös se niin ole, että harjoitus tekee mestarin ;)... Tähän väliin vetäisin tukevan aterian ( mehua ja fanipaloja) ja oli vuorossa toisen venyttelyn aika ( idolina tässä "lajissa" toimii tietenkin notkea rotta)...  Että semmoista tälle päivälle, kohta vuorossa elokuva: Million Dollar Baby, joka tietenkin tapansa mukaan katkeaa 25min ennen loppua, koska katson sen netistä... Ja loppuun se surullisen kuuluisa kunkustin kootut hitit

Tyttö itki, tyttö nyyhki, länsituuli pyllyn pyyhki ;)

Päivän mietelause " Se ei pitkään lämmitä, jos pakkasella housuunsa kusee" Kunkusti kiittää ja kuittaa ;)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Tavoitteet ja niistä kiinni pitäminen?

Pitkään olen jo halunnut alkaa kirjoittamaan omaa blogia (lähinnä vaan omaksi iloksi), koskien lähinnä elämääni ja ottaakseni kantaa minua lähellä oleviin aiheisiin. Vihdoinkin sain aikaiseksi avata tilin ja tähän on tultu : Perse homeessa, tupakka huulessa ja ajatukset sekavina yritän miettiä mitä kirjoittaa... Noh jokatapauksessa tavoite on kirjoittaa vähintään 3x viikossa itsestäni ja ainakin kerran viikossa jostain muusta ( että ei liian itserakkaaksi mene .) Koitan siis kirjoittaa jonkinlaista treenipäiväkirjaa sekä välillä sekoittaa pakkaa avautumalla eräistä ihmisistä ja tietenkin viihdyttämällä miljoonapäistä yleistä hienoilla sanoituksillani. Pidemmitä puheitta eiköhän alkuspeakki ala olemaan tässä ja on aika ryhtyä tositoimiin! PS: Tekstieni kirjoituksien ei ole tarkoitus loukata ketään. Homman ideana on esittää omia mielipiteitä(jos niitä nyt on) ja hieman avautua omasta näkökulmasta? Hieman makua tulevasta kauneudesta :

                
                                                        Elämää eisen enempää

tää teksi mua susta muistuttaa, se niin paljon kertoo ja korvaan kuiskuttaa
Kaikkea elämässä ei voi ymmärtää, kun tuulet muuttuu niin sit taas ryypätään.
Sä olit kaunis, enemmänkuin toivoinkaan, nyt kun kaikkea mietin joudun vain toteamaan se  oli harhaa enemmän, kuin luulinkaan. Mutta sua tästä kaikesta on turha syyttää, ajat muuttuu en halua nykyään edes ystävyyttä. Aurinko laskee, linnut laulaa, mä katson maailmaa ja toivon rauhaa. Mun elämästä paljon puuttuu ja seinät kaatuu, vain muistot jää ja maahan maatuu. Ikuisesti joudun päätöstäni katumaan, mutta sen ansaitsen en rupee siitä valittaa. Tuuli käy ja satoa korjaa, kun kirjoitan tän, on yksi murhe poissa mun hartioilta. Kirjotus katkeaa, silmät sumenee, kohtalon tuulen kuulen ja mun haaveet murenee...

Ensimmäinen ja toivottavasti ei viimeinen blogi oli tässä :) Toivottavasti nauttivat ken lukivat :=)

Päivän mietelause " Se parhaiten nauraa, ken viimeiseksi nauraa" TACK